Minulla on päähänpinttymä. PÄÄHÄNPINTTYMÄ. Yhden meidän luokkalaisen litteään vatsaan ja pitkiin jalkoihin. Näin unta sen mahasta, että se oli uikkareillaan ja katoin vaan sellai j _______ j. Samalla rupesin stressaamaan kun meillä on uintia koulussa, miten saatanan kateellinen oon sitten kun näen niiden ohuet reidet ja pienet vatsat ja olemattomat tissit. :----) Mä oon ihan mieletön sotanorsu. Tiedän, tämmönen valittaminen ja armoton totuuksien laukominen ei auta mitään, mutta mä meenkin juoksemaan kohta. Juoksen sen yhden uramonlenkin, täytyy toivoa ettei kukaan tule vastaan. Sitten lähden Eliisan kans kirjastoon ja pyydän sitä kävelylle jos se kerkeää ja sitten teen vatsalihaksia. Mä en oo voinu tänään ajatella kuin sen laihoja reisiä ja pientä vatsaa ja ohuita käsivarsia. Mua ahdisti ihan koko ajan ja mahaan sattui siitä hirveästä olosta. Mutta toisaalta sitten kesälomalla. Jos en saa tarpeeksi nyt pois, niinkun musta tuntuu niin sitten kesälomalla juoksen joka päivä ennen aamiaista ja illalla ja en syö ja vaikka mitä.

Mua vaan sattuusattuusattuu. Jotenkin tulin tänään ajatelleeksi, että minkälaista olisi, jos voisi pitää sellaisia pieniä shortseja häpeilemättä. Sellaisia jalat paljastavia. Olla kotona rentonta, ajattelematta miten hirveät mun reidet onkaan. Ja suihkussa käydä itkemättä ja häpeilemättä. Vittu. Mä vihaan vartaloani. Yli kaiken. Yli kaiken.
Mun on pakko löytää yksi luokkakuva. Kutosen. Haluan nähdä kuinka fädäri siinä oon. Mulla on kamalatkamalatkamalat jalat. Mut vielä mä laihdun. Se on mun tavote. Olla ees kerran elämässään jotain sitä, mitä haluais olla. Musta tuntuu joskus että multa on riistetty jotain mun vartalon vuoks. miks vitussa mä oon tapellut jo 13-vuotiaasta sellaisten ongelmien kanssa kun hirveä ruokahalu, mua suurempi makeenhimo, liikunnan lisäämisen vaikeus, laihtumisen vaikeus, läskiriipputissit, pursuavat sisäreidet, vatsamakkarat, löysät käsivarret. Miksi vitussa. Vaikka mä en oo ikinä ollut oikeasti ylipainonen. En ikinä. Miksi.