Mä myönnän, että toisinaan mä haaveksin, että nukun pois. Kivuttomasti, haaveunia nähden..
Tai mä haaveksin taivaasta. En mistään kristittyjen taivaasta, vaan että sitten kun kuolee, on kaikki mitä tarvitsee ja kaikkien, keitä on kaivannut, luona ikuisesti. Kuulostaa tosi tyhmältä ja vammaselta esimerkiksi, mutta se olis vaan niin ihanaa... Kaikki olisi niinkuin on toivonut..

Vitsit että itkettää hiukan kun rupesin todella ajattelemaan, minkälaista se olisi..
Kaikki mitä toivois, toteutuis eikä olis enää harmaita maisemia ja yksipuolisia kiintymyksiä..

Toisinaan mä ajattelen mun haaveita niinkuin elokuvana... Sitä yhtä ihmistä, jos mun täytyisi tehdä siitä elokuva, tekisin sellaisen äänettömän kohtauksen, missä se hymyilisi ja kamera tulisi hiukan alaviistosta ja kuva olis hidastettu, kellertävä..

Pointti ihan jossaan missä lie. .___.
Wishin' for better times..