Kuinka masentavaa ja latistavaa. Eilen mun vanhemmat yritti piristää mua kun kuulemma vaikutin niin masentuneelta, ehdottivat jotain retkiä johkin ja kysyivät haluanko tilata kiinalaista ruokaa ja vaikka mitä ja mulle tuli tosi kurja olo. Kuinka monta mun ikästä joutuu omat vanhemmat lohduttaa ja yrittää tarjota tekemistä kun ei ole kavereitakaan. Mä makasin eilen mun sängyssä ja itkin kun olin niin yksin ja tänäänkin yritin kysyy Eliisaa ulos mutta se ei jaksa tulla. Huokaus.

Pyöräilin sitten eilen yhteen prismaan ja ostin pitkän vaeltelun jälkeen teelajitelman ja mansikkapurkkaa. Ihan turhia ostoksia, mutta oli kiva mennä ostamaan sellaiselta suloiselta myyjältä joka jopa suostui sanomaan mulle moi ja sen sormet koski kivasti kättä kun se anto vaihtorahat takaisin. ;__; Tajusin sillon kun aloin iloitsemaan jostain tommosesta, että kuin VITUN yksinäinen mä oon nyt. Huoh. Sekin hetki oli niin nopeasti ohitse. Piristi se aavistuksen.

Nyt on taas tosi tylsä olo. Meen sentään katsomaan Tuulian näytelmää illalla. Jotain tekemistä.
Lehdet on tullu puihin tosi nopeasti. Aika kaunista, mutta kesäloma pelottaa hulluna. Jos siitä tulee tätä että itken yksin sängyssä eikä kukaan viitsi olla mun kanssa, en TODELLAKAAN halua lomalle. Oon niin kateellinen ihmisille joilla on jotain kavereita jotka haluaa olla niiden kanssa ja mahdollisuus vaan hengailla yhes ja maata jossain aurinkoisella nurmella.
Koulussa oli yksi päivä tosi ihanaa, makasin vaan kauppiksen nurmella ja aurinko kuumotti ja tuntu aaltoilevan naamalla ja kuulu vaan ihmisten ääniä.. Mä en halua lomalle. Mä haluan ikuisesti käydä koulua, pysyä tässä vuoden -08 keväässä. En menettäisi ketään. Päinvastoin.

Tänään kylläkin juutuin aamukävelyllä puoleksitoista tunniksi suustani kiinni Jennan kanssa. 8D Se piristi kylläkin. Ei oo niin toivoton kja yltiöpäisen kamala olo kun eilen.

Oon kuunnellut kamalasti Bright Eyesin kappaletta Lua.

And everything is lonely
I can be my own best friend.
I get a coffee and the paper;
have my own conversations with the sidewalk
and the pigeons and my window reflection.
The mask I polish in the evening
by the morning looks like shit.

And I'm not sure what the trouble was
 that started all of this.
The reasons all have run away
but the feeling never did.
It's not something I would recommend
but it is one way to live
cause what is simple in the moonlight
by the morning never is.

edit// ainii näin taas muuten unta yksistä ihmisistä. ;___;