Taas lisää syitä vihata mun perhettä.
Viha, vittu viha. Viha. VIHA.
Viha.
En tahtoisi asua tällaisessa paikassa missä kaikki muut on ihan erilaisia ku mä. Ja hyvin pahalla tavalla erilaisia. Voi kun saisin hakata jonkun, lyödä oikein lujaa, raapia, potkia mahaan niin kovaa ku ikinä lähtee, hakata päätä seinään. Ihana ajatus.
lauantai, 4. lokakuu 2008
u a r g h
maanantai, 15. syyskuu 2008
Lakkaan puhumisen omista fiiliksistäni
Kaikki vaan hokee että "ota ittees niskasta kiinni", tiedän että se on totta, mutta ketään ei auta että mulle hoetaan tota tai et mä yrittäisin ottaa itteeni niskasta kiinni.
Mulle ei tule ihmisiä tai muutakaan vaikka sen tekisinkin.
Mä en muutu paremmaksi.
Ihan sama, ihan sama, ihan sama, mä en puhu enää kenellekään. Mä toivoisin lohdutusta enkä patistamista, mutta kukaan ei yleensä ymmärrä mitä mä haen. Suoraansanoen haluaisin puheillani että joku auttaisi ja lohduttaisi mua, eikä vaan hokisi ota ittees niskasta kiinni.
Mun itsetunto meni pirstaleiks ajat sitten eikä mulla riitä enää voimia. Mä en pysty enää huijaamaan itteeni ja yrittää ottaa koko ajan itteeni niskasta kiinni. Lopetan puhumisen toisille omista tunteistani tähän, TÄHÄN, tästä ei seurannut kun mulle aivan hirveä olo. Ei se ymmärtänyt yhtään mitä mä hain. Kaikki tuntuu olevan sille niin helppoa.
Minä lopetan, lopetan, LOPETAN puhumisen tähän. Purkaan vaikka itteeni sen pahan olon tai kirjoitan jotain mitä kukaan ei lue, MUTTA EN ENÄÄ PUHU KENELLEKÄÄN. Siitä tulee vain paska olo. Siitä tulee vain paska olo eikä kukaan ymmärrä etten vaan ole nyyhnyyh paska elämä vaan yritän kertoo jostain suuremmasta.
Ei, sitä on ihan turha yrittää selittää, en osaa kertoa sitä, se on liian suurta mun sanoilleni ja muut ymmärtää mut väärin. Mä en puhu enää. Siitä ei seuraa mitään hyötyä, ei mitään.
You are one of God's mistakes
You crying, tragic waste of skin
You lying, trying waste of space
ja vielä yksi hyvä ja osuva lainaus meidän arjesta:
"Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan; jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan"
Mulle ei tule ihmisiä tai muutakaan vaikka sen tekisinkin.
Mä en muutu paremmaksi.
Ihan sama, ihan sama, ihan sama, mä en puhu enää kenellekään. Mä toivoisin lohdutusta enkä patistamista, mutta kukaan ei yleensä ymmärrä mitä mä haen. Suoraansanoen haluaisin puheillani että joku auttaisi ja lohduttaisi mua, eikä vaan hokisi ota ittees niskasta kiinni.
Mun itsetunto meni pirstaleiks ajat sitten eikä mulla riitä enää voimia. Mä en pysty enää huijaamaan itteeni ja yrittää ottaa koko ajan itteeni niskasta kiinni. Lopetan puhumisen toisille omista tunteistani tähän, TÄHÄN, tästä ei seurannut kun mulle aivan hirveä olo. Ei se ymmärtänyt yhtään mitä mä hain. Kaikki tuntuu olevan sille niin helppoa.
Minä lopetan, lopetan, LOPETAN puhumisen tähän. Purkaan vaikka itteeni sen pahan olon tai kirjoitan jotain mitä kukaan ei lue, MUTTA EN ENÄÄ PUHU KENELLEKÄÄN. Siitä tulee vain paska olo. Siitä tulee vain paska olo eikä kukaan ymmärrä etten vaan ole nyyhnyyh paska elämä vaan yritän kertoo jostain suuremmasta.
Ei, sitä on ihan turha yrittää selittää, en osaa kertoa sitä, se on liian suurta mun sanoilleni ja muut ymmärtää mut väärin. Mä en puhu enää. Siitä ei seuraa mitään hyötyä, ei mitään.
You are one of God's mistakes
You crying, tragic waste of skin
You lying, trying waste of space
ja vielä yksi hyvä ja osuva lainaus meidän arjesta:
"Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan; jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan"
keskiviikko, 3. syyskuu 2008
Alone in my room as my heartbeat screams
Eräs ihminen, joka on minulle jollain asteella läheinen, vei kerran yhden ihmisen jonka olisin halunnut itsellenni.
Nyt se sitten on kai viemässä taas toistakin.
En suutu, en suru, en syyllistä, olen vain tyhjä sisältä. En mä kumpaakaan olisi muutenkaan saanut, eli ei kai sillä ole merkitystä. Tuntuu se vain kurjalta kun elämässä ei tunnu menevän mikään tasan.
Mun piti kirjoittaa vielä jotakin, en muista enää. Ainiin, sallin tänään itseni syödä purkkaa kaloreista huolimatta.
Nyt se sitten on kai viemässä taas toistakin.
En suutu, en suru, en syyllistä, olen vain tyhjä sisältä. En mä kumpaakaan olisi muutenkaan saanut, eli ei kai sillä ole merkitystä. Tuntuu se vain kurjalta kun elämässä ei tunnu menevän mikään tasan.
Mun piti kirjoittaa vielä jotakin, en muista enää. Ainiin, sallin tänään itseni syödä purkkaa kaloreista huolimatta.
maanantai, 25. elokuu 2008
mun koti tappaa mut sisältä
hetken mulla oli hauskaa, hetken mä tunsin kuuluvani tähän maailmaan, hetken mä tunsin olevani melko onnellinen
ja nyt mun sydän taas tuntuu tippuneen irti rinnasta.
ja nyt mun sydän taas tuntuu tippuneen irti rinnasta.
keskiviikko, 30. heinäkuu 2008
otsikko
en tiiä kuka oon.
en tiedä mistä tykkään tai mitä haluun tai mistä mä nautin.
oon vaan tylsistynyt, olo on tympeä ja inhottava. aurinko paistaa ällöttävästi, vartalo on koon liian iso ja vääristynyt, musiikissa on ärsyttävä kaiku.
Sitä, mitä koitin sussa koskettaa
tajusin, ei oo olemassakaan
aika kuole ei tappamallakaan
en tiedä mistä tykkään tai mitä haluun tai mistä mä nautin.
oon vaan tylsistynyt, olo on tympeä ja inhottava. aurinko paistaa ällöttävästi, vartalo on koon liian iso ja vääristynyt, musiikissa on ärsyttävä kaiku.
Sitä, mitä koitin sussa koskettaa
tajusin, ei oo olemassakaan
aika kuole ei tappamallakaan
