Mä en tiedä enää mitään.
Osa mun elämästä on tippumassa pois, kai. Mä oon menettämässä paljon. Mä oon sotkenu itteni ihan kusisesti, kaikki mun tyhmät feikkisyyt on tulvinu musta pois ja alkanu syytämään ulos sitä katkeraa paskaa mitä mulla on oikeasti sisälläni. Mun typerä katkeruus tulee ylitse, mä tulvin, mut mä en tiedä, miks tässä kävi näin. Oon ihan sekasin kaikesta, en enää tiedä itsekään mikä on oikeaa ja väärää, miksi näin on käyny, milloin tää alko, mihin tää päättyy.

Pahinta on se, etten mä itke.
Itkemällä mä vaan myöntäisin itselleni, kyllä, asiat on paskasti, kyllä, kaikki on murskana. Mä vaan oon ja vakuutan itselleni jotain, enkä tiedä oikeasti mitä mun pitäis tehdä. Ei kukaan tiedä. Ei kukaan voi tätä ymmärtää. Vai oonko mä vaan vitun katkeroitunu paska joka näkee maailman arvot ja muut ihan erilailla kun toiset. Toiseks mua pelottaa sekin, ettei muhun satu. Mä pystyn muistamaan siitä ihmisestä vain pahimmat muistot, on enää vaan haalea muisto niistä puolista ja ajoista joita mä rakastin ihan kauheesti. Miks mä oon näin katkera?

Onko tää kaikki mun vika?
Vai onko mulla puutteellinen mielikuvitus kun en vaan kykene kuvittelemaan mitään uberkauheata. ._.
Mä en tiedä miten jatkaa tästä, mut aika menee eikä jätä mulle aikaa miettiä.