Olis kiva jutella jonkun kanssa. Sellain jonkun samantyyppisen ihmisen kanssa jolle vois kertoo haaveitansa ja ongelmiansa ja tunteitansa, mutta eipä ole nyt sellaista lähettyvillä. Eikä oikein koskaan muutenkaan. Tajuan, että etsin jatkuvasti kaikesta jotain tarkoitusta ja apua ja ohjenuoraa kaikelle, musiikista, elokuvista, ihmisistä, elämästä itsestään.

Haluaisin tutustua johkin sellaseen kivaan tyyppiin jolle vois kertoo ongelmat sellaisenaan. Niitä pitää kaunistella aina kun kertoo jollekkin mun kaverille, kun tiedän, miten ne suhtautuu niihin.. Joko sellain et "miks vitussa sä tota murehdit", turhautuu tai ei haluu kuunnella, pitää naurettavana tms...

Olis ihanaa vaan löytää joku sellanen kaveri joka arvostais mua just tällasena ja olis kiinnostunut tekemään kaikkea samaa kun mä ja osais tukee mua edes jotenkin mun kaikissa ongelmissani.. ._. Ei nauraisi sille että yksinkertaisesti pelkään ihmisiä ja näin vaan kuuntelis ja olis mun tukena, ei yrittäis "auttaa" suuttumalla mulle ja työntämällä mut niihin tilanteisiin ja turhautumalla kun kaipaan apua ja tukea...

Tai ehkä mä oon vaan liian romanttinen ja pehmeä ja omissa pumpulilinnoissani kun haaveilen tällaisesta. Ehkä mä olenkin vain ihan vitun tyhmä ja aina pumpulissa kasvatettu, ehkei kenelläkään oikeasti ole sellaista.. Mut jotenki mä vaan jaksan uskoa tohon, että edes jollain on semmosta.. Niin monet vaikuttaa semmosilta. Mutten uskalla yrittää tutustua tai jotain, varmaan pitäis mua ihan idioottina..

Mä oon vaan vääränlainen.. Eikä mua tavallaan ymmärrä kukaan oikealla tavalla enkä mä ikinä kerro, mitä mun päässä liikkuu, sataprosenttisesti.. En vain viitsi. Pelkään, ettei siihen kukaan osaisi suhtautua sellain kivasti.. Haluan uskoa taaskin vain siihen, että jos löytäisin sellasen ihmisen ku toivoin, se ottaisi sen just sellain kivasti... Olenko mä vain pumpulissa palloteltu? ._.

♪ Dir en grey - Higeki wa me futa wo oroshita yasashiki